Kysymyksiä

Minulla on kysymyksiä. Kovin arkisia, mutta yhtä kaikki niin askarruttavia kysymyksiä.

KYSYMYS nro 1.
Joka ikinen vuosi, näihin samoihin aikoihin, saamme kuulla uutisista ja lukea lehdistä, kuinka talvi on yllättänyt autoilijat. Poikkeuksetta kyseessä on se ajanjakso, jolloin eteläinen Suomi ja eritoten pääkaupunkiseutu ovat saaneet ensilumensa ja -jäänsä. Peltiä on rutissut ja autoilijat ovat joutuneet pulmatilanteisiin ajettuaan ulos tieltä. Kertokaa hyvät ihmiset yksi asia: MITEN PERKELEESSÄ TALVI VOI JOKA VUOSI YLLÄTTÄÄ?! Se tulee joka vuosi. Ja joka kerran siihen liittyy jäätä ja lunta. Missä on se yllätyselementti, missä?! Ja vielä, miksi ihmeessä se yllättää aina etelän väen? Sama talvi tulee pohjoiseenkin, mutta siellä ei laiteta peltiä ruttuun lainkaan samalla volyymillä. Liekö niin, että pohjoisessa käytettään parempia kristallipalloja, eikä tulevaisuus jokatalvisine liukkaineen olekaan niin suuren kaaoksen aihe?

KYSYMYS nro 2.
Kaikki ovat epäilemättä joskus nähneet mestaruuskrääsää. Eli lippalakki/t-paita/ceemuumitä -osastoa, jota välittömästi vaikkapa jääkiekkojoukkueen voitettua mestaruuden jaellaan kaukalossa pelaajille, ja jota ilmestyi kuin taiottuna myytäväksi fanikansalle välittömästi suuren urheilujuhlan jälkeen. Eikä siinä mitään, varmaan oikein nastaa krääsää. Melkein niin kuin olisi itse voittanut mestaruuden, kun pitää kultatiimin lippistä, näin oletan.
Koska lippalakkikampetta on jaossa välittömästi tuomarin puhallettua pilliin, krääsä on siis tilattu ja painettu etukäteen. Tietenkin. Näin on epäilemättä myös hävinneen joukkueen kohdalla, joille lakkeja ei nyt sitten jaetakaan. Minne menevät hopeatiimin kultapipot? Niistä ei koskaan kuulla mitään, ne eivät kävele vastaan kirpputoreilla, eivätkä käsittääkseni matkaa kehitysapuna kauas kiekkofaneista. Mitä niille tehdään? Haudataan ydinjätteen mukana?

KYSYMYS nro 3.
On kerrassaan uskomatonta, mitä kaikkea voi saada samassa paketissa. "All in one"-ideologia on valtavan laajalle levinnyt aate, joka suorastaan hyökkii silmille kauppojen hyllyiltä. On risteytetty jäätelö ja korvapuusti ja saatu aikaan varsin kyseenalainen "makuelämys". On tehty kosteuttavia ainesosia sisältävää wc-paperia, jotta pyllymme pysyisivät pehmoisina. On kiinteyttäviä ja ruskettavia vartalovoiteita, kosteuttavia ja hajustettuja pikkuhousunsuojia, vitaminoituja energia-suklaapatukoita, mehuja joissa samaan pakettiin on tungettu kuituja, flavonoideja, vitamiineja ja maitohappoja. Eikä siinä vielä kaikki! Ostos-tv:t ja kaiken sortin katalogit suorastaan pursuavat laitteita, jotka tekevät kaiken! Siinä missä ennen tarvittiin imuri, moppi, ämpäri, saippuavesi ja pölyhuiska, tarvitaankin enää vain yksi wonderbunder-ihmesiivoin! Osta tämä laite, säästä aikaa, koe ystäviesi ihailu, tule hyvälle mielelle ja muutu paremmaksi ihmiseksi!
Ihan mielenkiinnosta - kuka näitä keksii? Kuka näitä haluaa? Jään odottamaan vastausta.
Yhtä lailla odotan selluliittia tuhoavien sukkahousujen, samoin kuin kolestrolia alentavan ja c-vitaminoidun kuitupekonin saapumista kauppoihin.

Eskon tempaus

Mieshenkilö nimeltään Esko Kiesi aiheutti jonkin aikaa sitten julkista närästystä naisia koskevilla kommenteillaan. Esko tykkää, että naisten tulee olla haluttavia ja ehdottomasti miestään nuorempia. Johtajiksi naisista ei ole, sen sijaan heidän tulee silittää miestensä vaatteet. Eikä siinä mitään, saahan Esko ajatella niin kuin tahtoo. Mielipiteenvapaus lienee yksi ihmisoikeuksista, ja ihminenhän Eskokin on (luulisin).

Eskon julkisuuteen nousseen naisnäkemyksen aiheuttama närä sai Eskon tuolloisen pomon kommentoimaan asiaa nopeasti. Sanatarkasti lausunto ei meni hieman toisin, mutta idea oli tämä: "Emme ole Eskon kanssa samaa mieltä, kyllä Esko on nämä näkemykset esittänyt ihan yksityishenkilönä." Aivan kuin lausunnon lopusta olisi puuttunut vakuuttelu: "Miehille me autoja ensisijaisesti myymme, Audia vielä varsin konservatiivisin arvoin. Mutta eihän me täällä automyynnin maailmassa mitään sovinisteja olla, (kröhöm) uskokaa pois."

Odotin kovasti, että jostain olisi lipsahtanut julkisuuteen tieto siitä, miten Kiesi selitti asian pomolleen. Olisin melkein halunnut olla kärpäsenä katossa. "Sori nyt vaan pomo. Minä olen katsos muutaman vuosikymmenen tehnyt markkinointihommia, tottunut miettimään sitä, miten asioista viestitään ja miten erilaiset viestit uppoavat massoihin. Mutta katsos kun nyt ei oikein käynyt mielessä, että miten tää mun naisjuttu otetaan vastaan. Ajattelin, että homma toimii niinku autojen kohdalla. Minähän vain erittelin laitteen ominaisuuksia ja käyttötarkoitusta. En kerrassaan tajua mikä tämän metelin aiheutti!"

Eskon julkisuuteen antama selitys ei minuun uppoa - Kiesi kun selittää naislausuntojensa olleen "enimmäkseen huumoria". Tosikkona minun on vaikea ymmärtää, mitä on "enimmäkseen huumori". Ehkä jotain samantapaista kuin "melkein raskaana" tai "lähestulkoon kokonainen"?

Kohun myötä Esko Kiesi otti ja erosi tehtävästään. Tämä liikku saanee joitakin ihmisiä myöntämään Eskolle suoraselkäisyyspisteitä. Kantoihan mies sentään vastuun sanoistaan. Vai olikohan niin? Eskon entinen työnantaja painottaa, että Kiesiä ei painostettu eroamaan. Tietenkään ei. Kröhöm.

Mitä Esko nyt aikoo tehdä, sitä en tiedä. En kuitenkaan olisi hämmästynyt, mikäli Esko nähtäisiin pian jossakin katsotussa talk-showssa. Uusi lehtihaastattelu voisi myös olla poikaa. Luultavasti näkökulma olisi kuitenkin eri kuin edellisessä. Jutussa Todellinen Kiesin Esko käsiteltäisiin epäilemättä miehen traagisen onnetonta äitisuhdetta, pettymyksiä parisuhteissa tai nykymiehen roolin asettamien paineiden aiheuttamia vääristymiä. Tämän jälkeen Eskolle ropisisi vakallinen säälipisteitä. Esko antaisi lisää haastatteluita, rakastuisi tulenpalavasti johonkin jo hieman rypistyneeseen missikisojen perintöprinsessaan, eikä ajaisi enää koskaan Audilla.

Kielto kielteisyydelle?

"Jos ajattelee kielteisiä ajatuksia, antaa kielteisyydelle luvan tulla." Näin todetaan eräässä kirjassa, jota olen juuri lukemassa. (Mainittakoon, että kyseessä ei ole mikään suuri elämänviisauden käsikirja, päivastoin. Kyseessä on tuiki tavallinen tusinaromaani, jossa päähenkilö rämpii syvällä tai vielä syvemmällä suossa kohdattuaan monenmoisia vastoinkäymisiä.)

Ensilukemalla olin tismalleen samaa mieltä lainauksen tekstin kanssa. Negatiivisten ajatusten ympäröimä ihminen näkee helposti negatiivista missä tahansa. Jos oma elämänasenne on pessimismin, negatiivisuuden ja tuomiopäivän odotuksen värittämä, mistäpä silloin voisi löytyä mitään positiivista ja iloista optimismin aihetta? Niin usein törmää ihmisiin, joiden vastaus kuulumisten tiedusteluun on listaus viime aikoina vastaantulleista negatiivisista asioista. Kielteinen asenne tekee kielteisen ihmisen koko maailmasta negatiivisen.

Toisella lukemalla aloin pohtia lausahduksen todenperäisyyttä. Jos puhutaan pelkästään asenteesta, asia on varmasti juuri niin kuin lainaamani viisaus sen sanoo. Kielteisten asioiden ajatteleminen luo lisää kielteisyyttä. Oma asenne on valintakysymys, muokattavissa oleva asia.
Kaikki kielteiset asiat joita ihmiset kohtaavat, eivät kuitenkaan ole hallinnassamme, emmekä voi niihin vaikuttaa. Joissakin tilanteissa kielteiset reaktiot ovat luonnollisia ja asiaankuuluvia. Pitääkö niihin silti vetää raja? Saako masennuksessa, murheessa tai itsesyytöksissä rypeä? Milloin ohittuu normaalin luonnollisen reaktion raja ja tapahtuu siirtymä sinne kielteisen asenteen saastuttamalle harmaalle alueelle?

Rationaaliset haaveet

Pikkutyttönä haaveilin paljon. Sarjakuvissa Roope-setä sukelteli raha-altaassaan ja minä haaveilin saavani joskus niin paljon rahaa, että voisin kokeilla miltä sellainen tuntuu. Jossakin vaiheessa pohdin, että ehkä olisi kuitenkin mukavampaa, jos allas olisikin täynnä karkkia. Ammattihaaveitakin minulla oli. Yhteen aikaan haaveilin, että minusta tulisi aikuisena eläintentutkija. Suunnittelin kuinka ratsastaisin norsulla, se olisi tietenkin ollut osa työtäni. Norsu poimisi minulle melonin suoraan puusta ja minä söisin sitä ratsastellessani. Huomautettakoon, että jo tuolloin 8-vuotiaana minulla oli uskomus ajatukseni rationaalisuudesta: norsun piti olla intiannorsu, sillä ne ovat afrikkalaisia serkkujaan pienempiä. Joku kohtuus sentään, vaikka norsulla ratsastaisikin!

Hieman vanhempana, peräti 12-13-vuotiaana ilmoitin yksiselitteisesti ryhtyväni yleiseksi syyttäjäksi. Ajatus oli epäilemättä peräisin jostain televisiosarjasta, joiden menestyviä, sanavalmiita ja itsevarmoja syyttäjähahmoja taisin ihailla. Ei minulla toki ollut käsitystä siitä, mitä yleinen syyttely edellyttää tai pitää sisällään. Eikä sillä niin väliä. Se oli haave. Toisin kuin muutamia vuosia aiemmin, minulla oli myös hieman konkreettisempia haaveita. Haaveilin matkasta Islantiin, omasta koirasta, siitä että perheemme asuisi omakotitalossa.

Vuosien kuluessa haaveeni ovat muuttuneet. Monella tapaa on toki hyvä, etten nyt - neljännen vuosikymmeneni ensimmäisiä askelia ottaessani - ajattele kuten kahdeksan vanhana. Nyt kun osaan hahmottaa sen, mitä jonkin haaveen muotoutuminen tavoitteeksi ja toteutuneeksi asiaksi edellyttää, haaveistani on tullut paljon rationaalisempia. Toisin sanoen tylsempiä. Haaveistani on kadonnut se lento, joka niillä lapsuudessa oli. Jotkut kutsuvat tätä aikuistumiseksi. Minun mielestäni se on menetys.

Mikä olisikaan virkistävämpää irtautumista vastuullisesta aikuisuudesta, kuin hetken todellisuuspako haavemaailmaan? Eikö olisi terveellistä pystyä hetkeksi päästämään itsensä vapaaksi ja ratsastaa leppeällä intiannorsulla?

Entä jos onkin niin, että kyvyttömyys irrottautua rationaalisen haaveilun kahleista estääkin tarttumasta toimeen, laittamasta suuria unelmia toteen ja saavuttamasta jotain huimaavaa ja itselle merkityksellistä?

Normaali hullu

Eilen juttelin hyvän ystäväni kanssa normaalista - siitä mitä ihmiset pitävät sopivana, normaalina tai hyväksyttävänä. Vaikka keskustelumme koski lähinnä ”yhteiskunnallisesti korrektia” parisuhdetta, sen vaihtoehtoja ja niihin reagoimista, sivusimme aihetta myös yleisemmällä tasolla. Pyörittelin keskustelua ja aihetta mielessäni vielä myöhemmin illalla. Tulin siihen tulokseen, että normaali, yhteiskunnallisesti/poliittisesti/kulttuurisesti korrekti, tavanomainen ja hyväksyttävä ovat hyvin usein synonyymeja. Liian usein.

Ne jotka epäilevät ajatustani, voivat suorittaa empiirisen kokeen – mikä hyvänsä tavanomaisen kaavan rikkominen kelpaa, kunhan ratkaisu on sinun omaan elämääsi nähden rationaalinen tai muuten oikealta tuntuva. Ja kappas! Kohta on jono arvostelijoita luurin päässä, oven tai selän takana joikumassa tavanomaisuudesta poikkeavasta ratkaisustasi. Aivan sama onko kyse tekemästäsi hankinnasta, vai kenties seurustelukumppanin, koulutusalan, harrastusten tai elämäntyylin valinnasta. Sinä erilainen, epätavallinen ja omalaatuinen kurja! Palaa ruotuun! Elä niin kuin muut – ne tavalliset, hyväksytyt, korrektit ja ennen muuta normaalit ihmiset!

Vaikka kärjistänkin asiaa, pohjimmiltani olen juuri tuota mieltä: usein, niin turhauttavan usein kaikki suomalaisen amerikanunelman kaavasta poikkeava on meillä jotain muuta kuin täysin hyväksyttävää, tavoiteltavaa ja normaalia. Kaava on tuskallisen tuttu, ja toistaa itseään ympärilläni olevassa yhteiskunnassa ja ihmisissä. Samalla kun ihmisten ja valintojen luokittelu normaaliin ja epänormaaliin, hyväksyttävään ja ei-hyväksyttävään ärsyttää ja turhauttaa minua, tiedostan sen olevan jollakin tasolla väistämätön piirre ihmisissä – toki itsessäni siinä missä muissakin.

Normaalista, tavallisesta ja hyväksyttävästä päädyin pohtimaan hulluja. Hulluthan ovat - kuten kaikki tietävät - kaikkea muuta kuin sitä tavallista, korrektia saati hyväksyttävää. Hullut mieleeni toi hiljattain lukemani kirja, Claes Anderssonin Hulluudestamme ja hulluudestanne, josta seuraava ote:

”Hulluutta ei voi ymmärtää. Se on jo määritelmällisesti jotain meille virasta ja outoa. Kun sitä ei voida ymmärtää, siihen liittyy myös jotain pelottavaa, ja pelkoa seuraa epäluuloisuus, torjunta ja viha. Tulee tarve puuttua oudoksi ja uhkaavaksi koettuun käyttäytymiseen. Se häiritsee meitä. Pidämme hullua hulluna, koskan hänen maailmansa on meille suljettu; se on arvoitus ja mysteeri. Meidän on vaikeaa, jopa mahdotonta, eläytyä hulluna pitämämme ihmisen tunteisiin ja ajatusmaailmaan. Hulluhan ei noudata kirjoittuja tai kirjoittamattomia sääntöjämme.”

Eikö tuo edellä oleva päde (yleisellä tasolla) yhtä lailla kaikkeen yhteiskunnallisesti epäkorrektiin ja normaalin kaavasta poikkeavaan?