Eilen juttelin hyvän ystäväni kanssa normaalista - siitä mitä ihmiset pitävät sopivana, normaalina tai hyväksyttävänä. Vaikka keskustelumme koski lähinnä ”yhteiskunnallisesti korrektia” parisuhdetta, sen vaihtoehtoja ja niihin reagoimista, sivusimme aihetta myös yleisemmällä tasolla. Pyörittelin keskustelua ja aihetta mielessäni vielä myöhemmin illalla. Tulin siihen tulokseen, että normaali, yhteiskunnallisesti/poliittisesti/kulttuurisesti korrekti, tavanomainen ja hyväksyttävä ovat hyvin usein synonyymeja. Liian usein.
Ne jotka epäilevät ajatustani, voivat suorittaa empiirisen kokeen – mikä hyvänsä tavanomaisen kaavan rikkominen kelpaa, kunhan ratkaisu on sinun omaan elämääsi nähden rationaalinen tai muuten oikealta tuntuva. Ja kappas! Kohta on jono arvostelijoita luurin päässä, oven tai selän takana joikumassa tavanomaisuudesta poikkeavasta ratkaisustasi. Aivan sama onko kyse tekemästäsi hankinnasta, vai kenties seurustelukumppanin, koulutusalan, harrastusten tai elämäntyylin valinnasta. Sinä erilainen, epätavallinen ja omalaatuinen kurja! Palaa ruotuun! Elä niin kuin muut – ne tavalliset, hyväksytyt, korrektit ja ennen muuta normaalit ihmiset!
Vaikka kärjistänkin asiaa, pohjimmiltani olen juuri tuota mieltä: usein, niin turhauttavan usein kaikki suomalaisen amerikanunelman kaavasta poikkeava on meillä jotain muuta kuin täysin hyväksyttävää, tavoiteltavaa ja normaalia. Kaava on tuskallisen tuttu, ja toistaa itseään ympärilläni olevassa yhteiskunnassa ja ihmisissä. Samalla kun ihmisten ja valintojen luokittelu normaaliin ja epänormaaliin, hyväksyttävään ja ei-hyväksyttävään ärsyttää ja turhauttaa minua, tiedostan sen olevan jollakin tasolla väistämätön piirre ihmisissä – toki itsessäni siinä missä muissakin.
Normaalista, tavallisesta ja hyväksyttävästä päädyin pohtimaan hulluja. Hulluthan ovat - kuten kaikki tietävät - kaikkea muuta kuin sitä tavallista, korrektia saati hyväksyttävää. Hullut mieleeni toi hiljattain lukemani kirja, Claes Anderssonin Hulluudestamme ja hulluudestanne, josta seuraava ote:
”Hulluutta ei voi ymmärtää. Se on jo määritelmällisesti jotain meille virasta ja outoa. Kun sitä ei voida ymmärtää, siihen liittyy myös jotain pelottavaa, ja pelkoa seuraa epäluuloisuus, torjunta ja viha. Tulee tarve puuttua oudoksi ja uhkaavaksi koettuun käyttäytymiseen. Se häiritsee meitä. Pidämme hullua hulluna, koskan hänen maailmansa on meille suljettu; se on arvoitus ja mysteeri. Meidän on vaikeaa, jopa mahdotonta, eläytyä hulluna pitämämme ihmisen tunteisiin ja ajatusmaailmaan. Hulluhan ei noudata kirjoittuja tai kirjoittamattomia sääntöjämme.”
Eikö tuo edellä oleva päde (yleisellä tasolla) yhtä lailla kaikkeen yhteiskunnallisesti epäkorrektiin ja normaalin kaavasta poikkeavaan?
