Rationaaliset haaveet

Pikkutyttönä haaveilin paljon. Sarjakuvissa Roope-setä sukelteli raha-altaassaan ja minä haaveilin saavani joskus niin paljon rahaa, että voisin kokeilla miltä sellainen tuntuu. Jossakin vaiheessa pohdin, että ehkä olisi kuitenkin mukavampaa, jos allas olisikin täynnä karkkia. Ammattihaaveitakin minulla oli. Yhteen aikaan haaveilin, että minusta tulisi aikuisena eläintentutkija. Suunnittelin kuinka ratsastaisin norsulla, se olisi tietenkin ollut osa työtäni. Norsu poimisi minulle melonin suoraan puusta ja minä söisin sitä ratsastellessani. Huomautettakoon, että jo tuolloin 8-vuotiaana minulla oli uskomus ajatukseni rationaalisuudesta: norsun piti olla intiannorsu, sillä ne ovat afrikkalaisia serkkujaan pienempiä. Joku kohtuus sentään, vaikka norsulla ratsastaisikin!

Hieman vanhempana, peräti 12-13-vuotiaana ilmoitin yksiselitteisesti ryhtyväni yleiseksi syyttäjäksi. Ajatus oli epäilemättä peräisin jostain televisiosarjasta, joiden menestyviä, sanavalmiita ja itsevarmoja syyttäjähahmoja taisin ihailla. Ei minulla toki ollut käsitystä siitä, mitä yleinen syyttely edellyttää tai pitää sisällään. Eikä sillä niin väliä. Se oli haave. Toisin kuin muutamia vuosia aiemmin, minulla oli myös hieman konkreettisempia haaveita. Haaveilin matkasta Islantiin, omasta koirasta, siitä että perheemme asuisi omakotitalossa.

Vuosien kuluessa haaveeni ovat muuttuneet. Monella tapaa on toki hyvä, etten nyt - neljännen vuosikymmeneni ensimmäisiä askelia ottaessani - ajattele kuten kahdeksan vanhana. Nyt kun osaan hahmottaa sen, mitä jonkin haaveen muotoutuminen tavoitteeksi ja toteutuneeksi asiaksi edellyttää, haaveistani on tullut paljon rationaalisempia. Toisin sanoen tylsempiä. Haaveistani on kadonnut se lento, joka niillä lapsuudessa oli. Jotkut kutsuvat tätä aikuistumiseksi. Minun mielestäni se on menetys.

Mikä olisikaan virkistävämpää irtautumista vastuullisesta aikuisuudesta, kuin hetken todellisuuspako haavemaailmaan? Eikö olisi terveellistä pystyä hetkeksi päästämään itsensä vapaaksi ja ratsastaa leppeällä intiannorsulla?

Entä jos onkin niin, että kyvyttömyys irrottautua rationaalisen haaveilun kahleista estääkin tarttumasta toimeen, laittamasta suuria unelmia toteen ja saavuttamasta jotain huimaavaa ja itselle merkityksellistä?